Lämpimästi tervetuloa kurkkaamaan blogiini täys(?)miehitetyn vanhan rintamamiestalon elämää, "The Only Lady Of The House" - näkökulmasta ;)

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Suruaika

On aika iloita, on aika surra...nyt on surun vuoro.

"Me lähdemme elämästä
emmekä kuitenkaan lähde.
Me elämme edelleen kaikessa,
mitä olemme tehneet.
Kaikki, mitä olemme ajatelleet, sanoneet ja olleet,
jää elämään ja valaisee toisten teitä.
Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole,
vaan elämme niiden sydämissä,
jotka ovat rakastaneet meitä".


(Martti Lindqvist) 


Palataan paremmalla ajalla, kun kyyneliltäni taas näen kirjoittaa.


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Yllätys, yllätys!!!

Heipä hei!:)

Melkoista hullunmyllyä on ollu taas viimeviikko.
Kävin minimahan vuosikontrollissa, kaikki ok minimahan suhteen 
ja lääkäri oli oikein tyytyväinen painonpudotukseen, sekä nuihin arvoihin.
Arvot ovat ihanteelliset!
Paitsi sitä D -vitamiinia vaan pitää syödä nyt lisää.

Samalla mainitsin niistä lanne ja lonkka, sekä polvikivuista...kerroin, että tkssa ei lääkäri ruvennut edes laittaa lähetettä kuviin, kun ei ollut sen mielestä tarpeen.
Mutta täähän passitti minut samantien pöydällä tutkittuaan lonkkakuvaan.
Sanoi, että kyllä on syytä tutkia.
Polvessa (vas.) on vissiin kuitennii nivelrikon alku, kun rahisee.
Sitä ei tarttenu kuvata, oli enempi huolissaan tuosta vas.lonkasta.
Vastauksesta aikoi soittaa, jos siinä on jotain.
No, samalle päivää ei kuulunut mitään, joten ajattelin, että huh...kaikki oli sittenkin ok.
Mutta suraavana päivänä puhelin sitten pirahti...
Yllätys, yllätys!!!!
Sain kuulla, että hän oli näyttänyt röntgen kuvia vielä jollekin toisellekin lääkärille, ja tulleet yhdessä siihen tulokseen, että mullon todennäköisesti synnynnäinen lonkkavika.
Synnynnäinen lonkkavika? Minulla? Miten oon läpässy synnärin tarkastukset????
Ja kummalliseksi sen teki, että tuollasta lonkkaa ei oo lääkäri nähny edes kellään ikään, 
ja hän ei osaa sanoa siitä juuta ei jaata...kun on vaan niin harvinainen malliltaan vissiin.
Sen hän sanoi, ettei hänen mielestään leikkaus tule edes kyseeseen, koska synnynnäinen, 
ja kuvista päätellen sille ei oikeen voi tehdä mitään (?) :O
No hurjaa...mielenkiinto herää vaan enempi ittellä, että no millanen se lonkka sitten oikeen on???
Jotai selvitti lonkkamaljasta ja reisiluusta, mutta en ymmärtänyt sanaakaan :/
Ok...no halusivat kuvata sitten toisennii eli oiken puolen lonkan, joten perjantaina kävin siinä 
ja lääkäri soitteli jo samalle päivää siitä.
Sama homma.
Toinennii lonkka samanlainen.
Lääkäri oli todella, todella ihmeissään, voin kuvitella ilmeen, kun soitti.
Minäkin olin ihmeissäni.
Mutta näillä mennään.
Nyt ootellaan fysiatrin aikaa, mitä hän sanoo.
Syksyllä pääsen tkhon lonkka- ja polvijumpparyhmään ainakin.
Otin jo yhteyttä itse omaan liikunanohjaajaani/fysioterapeuttiini, ja hän kertoi ryhmästä.
Liikuntaan tuli sellainen rajoitus, ttä sitei saa verenmaku suussa harrastaa :D 
*minäkö niin tekisin??? :D
Eli mopo ei saa nyt karata sen suhteen, vaan kohtuus kaikessa.
Kipuja ei saa olla, jos tulee kipuja, niin lepoa kunnolla ja särkylääkettä.
Että sellasta.
Näillä eväillä mennään, on menty kohta 40v. 

No, kokonaispainonpudotus on tällähetkellä -69,2kg.
Viimekerrasta ei taida hirveesti olla tippunut, mutta on pikkasen kuitenkin :)
Ompa onni, että olen päässyt leikkuulle, ja saanut painoa pois, noitten lonkkienikin vuoksi.

Eilen käytiin Puolangalla miehen mummoa katsomassa tk:ssa. Hän toipuu aivoinfarktista siellä.
Väsynyt mummeli oli siellä. Mutta liikuskeli jo rollaattorilla ja hiljaa puhui.
Toivotaan, että malttaa antaa itselleen aikaa kuntoutua....kovasti ootti jo kotia pääsyä.
Toivottavasti eivät vielä ihan kotiin laske itsekseen, sillä ei hän malta yhtään sitten levätä siellä.
Ruoanlaitot yms. eiiiii....ei tule mitään....eikä sillä kummene, vaikka ruokapalvelu tois ruoan.
Ei malta siellä levätä, vaan pörrää tehdä kaikkee ja sitten väsyy enempi.
Toivotaan että vielä sais muutaman päivän siellä olla, tai vaikka viikon.
En kyllä tiedä, miten nopeeta tuollasesta ihmiset kuntoutuu yleensä.

No, sitten käytiiin iltapäivällä tivolissakin.
Kiitos sponsoreille ;) Kummit, mummo ja pappa :)
Hauskaa oli! Kuten seuraavasta kuvasta voi päätellä :D





Mukavaa sunnuntaita kaikille! :)
Ootte tärkeitä! <3
Palataan taasen!