Lämpimästi tervetuloa kurkkaamaan blogiini täys(?)miehitetyn vanhan rintamamiestalon elämää, "The Only Lady Of The House" - näkökulmasta ;)

maanantai 25. tammikuuta 2016

Heipä hei!

Rupesimpa pitkästä aikaa kirjoittelemaan :)

Vuosi on lähtenyt käyntiin vilkkaasti ja kovilla pakkasilla,  -33 oli korkeimmillaan.
Nyt on vain -6.
Tämä aamu on alkanut pienten hoitoon viennillä. 
Sen jälkeen kävin kävelemässä puolen tunnin lenkin,
ihan vain omassa seurassani.
Nyt uskaltaa käveleksiä, kun tuli hommattua nastakengät.
Pelkät sauvat ei paljoa tukea anna, kun on niin liukasta välillä tuolla kaduilla, 
ja huono tasapaino vissiin, kun melkeen aina sai pelätä että nurin mennään :D
Mutta nuo kengät on olleet pelastus :) 
*kengän kokonikin muuten pieneni 40 tuohon 36! :D




Paino junnaa samassa, mihin toukokuulla jäi. 
Välillä voi käydä plussallan.2kg, mutta näkyy olevan vatsantoimintaan liittyvää. 
En ole siitä siis sen kummemmin stressannut edes sitten.
Kaikkiaan siis se-70,2kg pudotusta edelleen :)
Olo on vaihteleva, kipuja on välillä enempi, välillä vähempi.
Nyt on hieman kivuttomampaa ollut, paitsi luupiikkivälillä oikuttelee vissiin kantapäässä.
Ihmejuttu, kun välillä ei huutamatta kärsi astua, kun sattuu kantapäähän ja välillä ei tunnu ollenkaan.
Kai se sellanen luupiikki sitten on, en tiedä.

Perinöllisyyslääkärille on tulevana kuukautena aika, koskien sitä EDS:sää samoin sinne ad/hd (tai add) tutkimuksiin vielä.
Tässäpä siitä "huumormössykästäni" kuva...HMS/EDS:n liittyy tuo teksti...
"My joints go out more than I do" eli nivelten yliliikkuvuuteen /sidekudossairauteen viittaa... 
Teksti heijastaa, joten näkyy pimeälläkin hyvin :)


Yhdesti jo kävin siellä psykan polilla ad/hd tutkimuksiin liittyen, mutta pitää käydä verikokeissa antaa nyt vielä kilpirauhaskokeet, ja sen jälkeen on sitten taas vastaanottoaika...
Eli vielä vaiheessa nekin...

Terveenä ollaan saatu olla *kopkop...
pienet päässeet pulkkamäkeenkin nyt kun pakkaset lauhtui.
Isommat pakertaa koulua, koeviikko taas toisella. 
Hommia riittää heillä koulussa ja isännällä töissä.
Kevättä kohden kovasti mennään, ainakin haaveillaan ja kesää odotellaan!
(Voi kun se kesä tulisi jo pian!) 

Tässä muutamia kuvia sitten vielä...

Pienet leikkii pakkaspäivänä sängyllä legoilla. Lattia oli niin kylmä, ettei siellä oikein tarennut... :/






Takkatulen lämpöä <3


Edelleen tykkään näistä "leluista" :D

Kuvassa siis mun Polar Loop. Askeleet... (ja ihan kotipäivältä)





Tässä sitten kulutetut kalorit...



Tässä sitten prosentteina päivän aktiivisuus...



Pari kuvaa minusta, sekä vertailun vuoksi vanhempikin kuva...




 
...Alin on uusin...yritin värjätä tukkaani sävytteellä, mutta ei se ottanut hiuksiin...
posket vaan rupesi taas väristä hehkumaan, ilmeisesti tuollaiselle sävytteellekin ole sitten herkkä.

No..sellaista täällä. Palaillaampa taas jossain rauhan ajassa asiaan, nyt pitänee ruveta jo kiirellä lähtee päiväkodille hakemaan muksut kerhosta :)
Moikkamoi!!! Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! Olette tärkeitä! <3