Mutta lainatakseni heidän sanojaan: "Leikkaus eteni, kuin höyryveturi. Määrätietoisesti, varmasti, kohti määränpäätä". Niin se on mennyt tämä vuosikin, samaa rataa.
Syömisen tilalle tuli liikunta addiktio, joka vei hetkeksi sitten kipuineen paitsioon.
Mutta sieltäpä taas noustaan.
Astma on parempi, lähes lääkkeettä pärjään. Allergiatabun otan.
Munuaisten suojaksi syön vielä pientä annosta verenpainelääkettä, mutta munuaisetkin ovat jo lähes normaalit. Verensokerit: normaalit. Uniapnea: normaali, enkä herää aamulla kieli purtunakaan, migreeniä en muistakaan millon ois viimeksi ollut, nivel yms. kränkkää kylläkin on, ja sitä tuntuu, että on enempi kuin ennen, mutta johtuu vissiin liikunnasta ja sen määrästä.
Pcos ilmeisesti on ja pysyy, hypojen (hypoglykemia, joka on leikkauksen jälkiseuraus) kanssa tulen toimeen, nekin tuntuu, että on nykyään hallinnassa.
Kamalan tärkeetä on muistaa syödä 2-3 tunnin välein vähäsen, muuten muutun ihan mörökölliksi! Paino on tippunut -68,9kg Se jo tuntuu kyllä olossakin, ja paljon!
Lisäksi kun on oman itsenäisyytensä/ omatoimisuuden/ toimintakyvyn saanut takaisin,
niin on kuin uusi elämä ois alkanut!
Ja ruokavalio. Se on muuttunut ihan totaalisesti vielä siitään.
Sitähän harjoiteltiin jo ennen leikkausta ENED dieetillä lähes vuoden verran, mutta oikeesti...liekkö tehneet sitten lobotomiankin, kun musta tuntuu, että se on ollut niin uskomattoman helppoa, siihen nähden mitä ajattelin, että se tulisi olemaan...?
Mielitekoja on joskus ollut, mutta yllätykseksi juuri mikään ei maistu samalle kuin ennen, vaikka tuoksuu hyvälle. Eli ne tulee kyllä äkkiä syljettyä ulos suusta Ja karvaasti se opettaa, jos väärää onnistuu ottaa.
*tunnustan!!! Join (pöljä) kaakaota saunanpäälle, kun teki mieli kylmää juotavaa.
Ei ollut vichyä, mitä sekoittaa veteen, joten ajattelin, että otan kylmää kaakaota vähän.
No vähän otin. Ei tuntunut missään, ja ajattelin, että no...minä otan sitten lisää, pikkuhiljaa join,
kun janotti. (pelkkä vesi maistuu leikkauksen jälkeen myös todella pahalle, ainakin minusta)
Mutta kuinka ollakkaan...olin sitten raatona kokonaiset kolme tuntia, oksennin ja kuolasin,
vaahto suunpielissä...olo oli kuin merisairaalla...sydän tykytti...vain siksi että join kaakaota!
-No tyhmä minä!!! Sanottiinhan se, että leikkauksen jälkeen ei siedä enää samalla tavalla makeaa! *tsot tsot!!! Vaan opinpa sen, etten toiste "yllytä" itseäni moiseen suoritukseen.
Leikkausta en kadu, enkä häpeä.
Olen ollut onnekas.
Minulle tämä "viimeinen kortti" antoi uuden elämän.
Kiitos kaikesta kannustamisesta, tuesta ja myötäelämisestä tällä taipaleella teille kaikille ystäville täälläkin blogimaailmassa!!!<3
...tällaseksi meni jalkakin "loppusalla", ei sillä ois enää kohta kävelty ollenkaan :(
Onnellisena on helppo hymyillä! <3 ...ja matka jatkuu!!! :) Toivottavasti pysytte "kyydissä" edelleenkin! <3
Mukavaa päivää kaikille! Olette tärkeitä! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti