Hey, Dude! Pimp my ride!;) (tässätapauksessa: virittele mun kuntopyörä!)

Kuinkas ollakkaan, yöllä "petti pohja" ja "öljynvaihto" alkoi.

Ja ihan kunnon jomotuksen kanssa.

Olo on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pettynyt...

Pettynyt, vaikka tietää, että ei se tärppi heti yleensä käy.

Pettynyt, vaikka tietää, että vikaa voi olla vielä omassa elopainossakin, eikä siinä pudotuksessa...

Mitä voisin tehdä enemmän, jotta vielä saisin painoo alas...? Liikkua, liikkua ja liikkua.

Syömistä ei voi enää tavallaan vähentääkään, jos on lääkäreiden ja sen ravitsemisterapeutin sanoihin uskomista "terveellisestä rajasta".

Sillä 1600kcal dieetillä mennään.

Eli se on se liikunta sitten.

No, uimisesta tykkään, kovastikin, mutten ole jostain kumman syystä yläasteen jälkeen nauttinut uimahallissa uimisesta.

Näin pienellä paikkakunnalla, kun lihava menee uimahalliin, saa tuntea olevansa suurikin nähtävyys...olo on kuin jollain näytösvalaalla siellä altaassa...

Kuntosalista en tykkää...eikä siellä ole "isoja" ihmisiä...

Eli mulle jää vaihtoehdoiksi vain se ulkoilu ja hyötyliikunta, pyöräily, kävely.

Kävelystä/ vaunuttelusta nautin kaikista eniten tällähetkellä:)

Ois meillä mun vanha kuntopyörä tuolla tallissa...pitäsköhän se viritellä ajoon?;)

Mies vitsaili, että laitetaan se makkariin...kun hän kattoo tv:tä, mä voin polkee:))))

..Ja mikä parempaa, hän virittää sen niin, että tv pysyy päällä vain kun mä poljen...! * ...hitto, että se kehtaa välillä... :)))))  

...Saa nähdä...Vai onko se sitten vaatetelineenä lopuksi, kuten viimeksi:)

Ei, kyllä sillä poljetaan, jos se sisälle taas saadaan tuotua.

Näihin mietteisiin ja viikonlopun vietteisiin:)

Onneksi näyttää, että porukka tervehtyy. Poijjaatkin on taas koulussa ja mekin on ulkoiltu tänään jo:)

Jospa ei saada takapakkia enää* koputtaa puuta...

Palaillaan....moimoi!

Ei raskautta ilman plussaa! :/

tulos: negatiivinen

Joo, se voi olla tämä painonpudotus hyvinkin, mikä on nyt sotkenut hieman systeemejä...

menkkoja ei oo edelleenkään, mutten ole labratestinkään mukaan raskaana.

HARMI! :(

Isäntäkin on harmissaan, mutta samalla mielissään, kun "treenit" jatkuu;)

Itse olisin toivonut "hieman helpommalla" treenillä pääsevän...vaikkei siinä treenauksessa nyt mitään vikaa ole. Siinä vaan alkaa olla kohta tuo kolmas pyörä mukana, eli "stressi".

Ja spontaanius on ihan tipotiessään. 

Mennään saman kaavan mukaan, kilpaa kellon ja nukkumisen kanssa.

Ja hiirenhiljaa...mutta silti se on jännä, ettei sitä tarvi kuin ajatella, niin johan on koko huussolli virkeenä;)

Saunaan kai sitä saadaan lauteille mennä treenaamaan, piiloon lukkojen taa, niinkuin häijjyyttä tekevät teinit konsanaan...jotta ei tartte ajatella, että on yleisöä mukana?

*huoh...

Kyllä tämä tästä...

No..vielä köhitään ja niistellään, kaikki on ollunna tässä flunssassa, osa enempi osa vähempi...vatsaoireitakin on lapsilla ollut hieman.

Lisäksi tuossa tiistaina oli vanhimmalla poijalla mennyt koulussa ranne liikuntatunnilla, se kuvattiin silloin tistaina illalla ja tänään vasta äskettäin saatiin kuulla vastaukset...Ei murtumaa. Onneksi!

Se on vaan siinä nyrkkeillessä jotenkin venähtänyt...

Liekkö miten paljon pitänyt machoilla siinä säkillä...?;) Eikös ne poijat yleensä vähän esitä...?

Kuumettakin oli tullut silloin koulupäivän aikana yli 38, joten ei voitu häntäkään rokottaa.

Että semmoista, pikakuulumisia.

Palaillaan, nyt pitää sulatella tuota negatiivistä uutista...

Momoi!

Leposunnnuntai

Päivä on mennyt flunssaisena porukalla maatessa ja "pakolliset" hommat tehdessä.

Vatsaa nippailee, enteilee varmaan sitä öljynvaihtoa...ainakin sille tuntuu.

Kuvottaa kyllä, mutta muutenkin joskus on kyllä ollut muutenkin huono-olo ennen menkkoja...

ja tämä yskiminen on kyllä sellaista että jo sekin tekee "yökön" yskäisyn perään...

Joten taidanpa kuitennii vielä odotella pari päivää...mitä tuleman pitää.

En kysele vielä sitä verikoeaikaa.

Alkaapi ne sieltä kuitenkin...?   :/

Vetämättömin tunnelmin...hyvää yötä, palaillaan:)

Sairastuvalla

Flunssassa ollaan, jo 3/5 meidän perheestä. 

Mikälie tauti taas...alkoi kurkkukipeellä, nuhalla ja nyt on hirveän sitkeä yskä. 

Kyljet ovat yskimisestä kipeät, samoin keuhkot. 

Lapsilla kuumetta, itsellä ei (onneksi) jaksaa edes hitusen paremmin "toimia".

Meillon "siskonpetit" olohuoneessa, oikea sairastupa tämä alakerta taas. 

No, eipä tarvi minun portaissa ravata yöllä unenpöpperössa kattomaan miten jakselevat, vaan kuulen heidän joka hengenvedon makkariimme:)

Se on se heidä(kin) astma mikä pitää minua varpaillaan, ja toisen pojan (vaikka ikää jo onkin) taipumus erittäin korkeaan kuumeeseen. 

Ja yleensä hän sairastuu aina keskellä yötä..."jännä" olo herättää hänet ja sitten hän jo oksentaa niin rajusti, että kasvot ovat verenpurkaumilla. 

Siitä tiedän, että nyt on taas kuume korkealla. 

Ei muutakuin lääkettä sitten vaan ja vaikka pikkareissa (=alushousuissa) kartanolle, jotta kuume laskee nopeaa alas. 

Kuulostaa hurjalle, mutta niin vaan joutuu yleensä tekemään.

Pikkumies on potilaana pinnasängyssään myös. Lämpöä on ja nuha, sekä yskä.

Mies ja vanhin poika ovat toistaiseksi terveimmät. Tai, no, yskiipi se mieskin jo hieman...

Isomummokin lähti tänään jo kotikoloonsa.

Se oli oma "lukunsa" sinänsä koko mummon sairaalareissu...mummon piti jäädä sinne tarkkailuun yöksi, mutta miehen päästyä kotiin, puhelin soikin ja mummo sanoi pääsevänsä kotia.

Me olimme niin kuin "ööt aapisen laidalla", että "mitä...????"

Oli puhuneet pään kuvauksista yms. mutta mitään ei sitten tehdäkään, päästettiin kotia.

Siellä se mummo seisoi pimeässä sairaalan pihalla, maksukuitti kourassa ja odotti hakijaa tyytyväisenä, kun menin häntä hakemaan!!!

Yleensä ei minun mielestäni potilasta päästetä pois, ennen kuin hakija on tullut, varsinkin kun vanhuksesta on kyse...joten minähän tivasin koko paluumatkan, että karkasitko..? :)))

Ei kuulema karannut, ihan lääkäri oli kotiuttanut.

Hmmm. No, kerroin miehelle juttelustamme paluumatkalla ja myös siitä, että mummo edelleen piteli päätään välillä...Mutta olo oli kuulema "terve kuin pukilla, eo mikään paikka kipeenä!"

Seuraava yö nukuttiin meillä ihan koiran unta. Jokainen koraus ja henkäys, mikä sohvalta kuului, sai meidät suurinpiirtein hyppäämään olohuoneeseen ja laittamaan valot päälle. 

Mummo ei onneksi itse siitä tiennyt mitään, hän oli napannut nukkumatin ja pistänyt korvatulpat...

Näitä "ihmeparanemisia" me on mummon kohdalla aina nähty ennenkin...kummasti hän tervehtyy, kun halu päästä "kotiin" iskee mieleen.

Kerran iskiaksen iskiessä oikein tolokusti mummoon veimme häntä myös lääkäriin, koska emme voineet olla varmoja mikä vaiva olisi kyseessä, koska oireet olivat "sekalaiset" ja lääkkeet eivät taas auttaneet...mummo oli tosi kipeä. Pelkäsimme, että veritulppa(kin) olisi voinut olla kyseessä...no...menimme silloin siis lääkäriin ja jouduimme odottamaan vuoroamme, luonnollisesti. 

Odotus oli kuitenkin sen verran pitkä, että mummo "tympääntyi"...hän alkoi haaveilemaan neuletöistään ja tvn sarjoista mitä kohta tulisi telkkarista ja nehän jäisi näkemättä, koska oltaisiin sairaalalla ( ei aulan tv toiminut)

No, sain puhuttua vielä jäämään ja odottelimme... vihdoin pääsimme lääkäriin.

Kyllä siinä lääkärillä levähti silmät auki, samoin minulla, kun mummo "ihan puskasta veti seniorijumpat" pöydän toisellapuolen, eikä mistään kivuista ollut tietoakaan!!!

Kyykkyhyppelytkin vielä teki, malliksi, miten hyvin se vanhakin vielä taipuu!!!

*Huoh...noloa...mutta minkäs teit? 

Siinä kun selittelit lääkärille, että kyllä se mummo oli kipeä meillä ja kovastikin...ja nyt se tuossa jumppaa ja hyppii, näköjään...onhan se hassua:))))

No, lopuksi siinä tais lääkäriäkin hieman naurattaa, (jos lie minuakin)....pyysin anteeksi vaivaa ja lähdettiin.

No, meillä mummo istui sitten koko loppukyläilyn pillereitten voimalla ja tyyny takapuolensa alla...(että ei ollut kipeä???)

Mies meni sinne lääkärikäynnille seuraavana päivänä mummonsa kanssa ja olivat puhuneet mummon lääkityksestäkin aika pitkään. Ongelma on vaan se, että miten sitä tuonne 200km päähän "vahtii". 

Sieltähän saa kuitenkin reseptejä uusittua tervyskeskuksessa...eli vaikka täällä jotain poistettas, mummo "omatoimisena" uusiipi sen siellä kotikonnuillaan:( 

Mummolla on kyllä pian varmaan muutto edessä, tähän meidän lähelle...

Sellaista elämää meillä täällä välillä on, silloin, kun mummo on täällä:)

Muuten mies soittelee hänelle joka päivä ja kyselee voinnit, siinä samalla puhelulla puhutaan joskus (kaijuttimella) muutkin. 

Silloin kun mummo on täällä, huussollissa riittää tilanteita, kun saman katon alla on monta henkilöä...on uhmaikäinen, esimurkku, murkku, vauvakuumeinen hormoonihörhö, muutenvaan välillä lapsekas (isäntä)  

ja ikäihminen (meidän ns. hoitomummo)

Seuraavan kerran mummo tulee taas n. kuukauden päästä.

Toivotaan, että hän säästyy nyt tältä meihin iskeneeltä flunssalta ja pääsee lääkärikäynnilleen.

Ja mitä testiin tulee, en ole vielä tehnyt...ei ole kyllä alkanut vieläkään.

Taidan maanantaina soitella ja kysästä lähetettä verikokeeseen...ellei siis siihen mennessä öljynvaihto ala...

Mutta nyt untenmaille, edes hetkeksi, jotta jaksaa hoitaa potilaita (tai osuvammin sanottuna, jotta herää hyvin hoitamaan potilaita). juottaa, lääkitä, ja mitata kuumetta:)

Rokotus/rokotukset nyt siirtyy, mutta otetaan nekin kunhan pystytään.

Kyllä se taas tästä...

Hyvää yötä ja palaillaan!:)

plussattu on- mutta vain kiloja:/

Kylläpä se kannati olla pilleripolliisina mummolle ja pitää hieman syynissä miten tiuhaan niitä lääkkeitä "salaa"popsitaankaan...

Mummon kertoman mukaan pääkipeää on ollut jo useamman viikkoa

ja nyt viikon aikana pahentunut niin, että vaikka lääkkeitä ottaa, ne ei auta:/

No, minähän siitä sain tietysti sellasen hepulin, että piti "hätäasioilla" käydä vessassa heti, 

herkkävatsainen kun olen.

Sitten vielä hetki mummon tarkkailua ja jutustelua oireista...

Lopuksi tulin siihen tulokseen, että tilanne on sellainen, että se on selvitettävä-HETI.

Olkoonpa poskiontelovaivaa tms. mutta jos noin on kipeä, parempi mennä käymään...

Mies lähti siis mummon kanssa päivystykseen.

Ties vaikka johtuisi mummon aiemmasta vaivastakin tuo pääkipeä...hälläkun oman vaivan mukaan ei saa lämpökään nousta, se on sairaalareissu heti.

En sen tarkemmin kerro tässä, että mikä on siellä taustalla, mutta osittain väärien hoitodiagnoosien ja jatkohoito-ohjeidenkin syytä. 

...Sekä ennenkaikkea sen syytä, kun täällon huutava lääkäri ja hoitajapula koko Kainuussa.

Mummot ja vaarit syrjäsuduilla jätetään oman onnensa nojaan sairauksineen, odottamaan monien kuukausien päähän tulevia lääkäriaikoja kaupunkiin...jos edes kaikki sinne asti elävät.

Hirveetä, mutta totisinta totta täälläpäin.

Kohta laajennetaan ruumishuoneita...:/

Nyt alkaa olla jo sellaista, ettei täällä kaupungissakaan pelaa nämä systeemit niinkuin pitäisi.

Alkaa olla tietyillä aluella täälläkin lääkäripula.

Kummallista tämä touhu nykyään...ei voi pieni ihminen käsittää.

No, toivotaan, että mummolla on kuitenkin kaikki ok. ja tutkivat hyvin kaikesta työntekijäpulasta huolimatta.

*huoh...

Mulla flunssa on päällä, mutta vielä henki pihisee. Nou hätä siis.

Vielä kuitenkin tänään uskaltauduin lenkille, mikä oli virhe. 

...Mutta astmalääkkeitä nyt hieman enempi kehiin, niin varmaan helpottaa...ainakin hieman.

Toivottavasti tämä ei tarttuisi poikiin, heillä olisi pian se kausiflunssarokotuskin jo.

Pienimmälle ei vielä sellaista laiteta, vaikka astmanen onkin...muistaakseni se oli kuuden vanhoille vasta ekakerran annettavissa...

Ikäväkseni ilmoitan, mitä painorintamalle kuuluu.*häpeää itseään...

Plussattu on, mutta vain kiloja:(    +2kg on tullut nyt yllättäen.

Harmittaa hirveesti. Toivotaan, että se ois hormonaalista nousua...eikä muuta.

Ei kyllä se leivän syönti ainakaan nosta noin äkkiä painoo...eihän...?

No, nyt pittääpi ruveta hyppimään urakalla vaa`alla  ja tutkiskelemaan taas tapojaan missä mättää.

HARMITTAA PIRUSTI!:/

...Mutta se siitä. 

Nyt pehkuihin, jotta jaksaapi huomenna nousta taas ennen kukonlaulua:)

Palaillaan...

Hyvää yötä!

Murtteella pölijyillyä

Tämä päivä on mennyt todella alavireessä. 

Kaenuulaesittaen: tää päevä on mennynnä ihan alavirreessä

Kurkku oireilee ja pää on kipeä. Väsyttää.

Kaenuulaesittaen: Kurkku kränkkää ja piä o kippee. Unettaa.

Pakolliset päivärutiinit on tullut tehtyä.

Kaenuulaesittaen: Pakolliset päevväruttiinit on tullunna tehtyy.

Tänään ei tehnyt mieli edes ulkoilla.

Ja samma på kaennuu: tännää ei tehenynnä etes mieli ulukoiella.

Nytkö se sitkeä flunssa on ulottanut räkäiset lonkeronsa meidänkin tupaan?

...Nykkö se sitkas lunssa on ulottanunna räkässet lonkerosa meijjännii tuppaan? 

Sitteko minnoon kippeksi tulossa,mie syön ko hevonen. Minnoon ahtanu tännää varmaa sen hevosen verran leippää itteeni, ja sekös kelijututtaa!:/ Potuttaapi ihan hirveennä.

...Tästoon repinynnä huumorrii tännää, meijjän omasta murtteesta.

Se o hirveen haoskaa, olla kaenuulaenen, mutta sittei taijjuo kukkaa, ku sitä murretta ruppee oekkeen kunnolla viäntämmään:))))

Kuullostaapi ihan pölijällekin välillä, kun oekkeen vientää. 

Osa viäntämisestä tullee vielä tosta savonmurtteesta, se o liian lähellä..se savo ;) 

Ei vaiskaa, ko minnoon asununna siellä savossa, jonnii aiekaa, joskus nuorenna tyttönnä:)

Ompa joskus luultunna minnuo hyvinnii yksinkertasseeks ihimiseks, ku oon puhununna tälläkeinon johonakkii.

Se ei kyllä hirvveen haoskaa uo se, ei.

Joten yritetäänpä sitten kirjoittaa niin, että siitä jotain voisi lukija ymmärtääkin:)

...Tuli vaan nuo murresanat muutenkin mieleen, kun niistä on ollut täälläpäin lehdissä puhetta ja lisää tulee olemaankin.

Onhan se oma murre aina jonkinmoinen rikkaus, jollainlailla sitä tulisi vaalia.

Edes vanhimmat lapseni eivät ymmärrä kaikkea, mitä joskus tulee sanottua. 

Harvemmin ovat kai kuulleet sitten ihan kunnon kaennuun murretta?

Mummoni aikoinaan oli oikea murreasiantuntija ja sanontanikkari, sieltä tuli kaikkea 

kuin "apteekin hyllyltä". (=nopeasti, sen enempää miettimättä)

Minä vedän vällyn niskaan (=menen peiton alle nukkumaan) ja rupean parantelemaan lepäämällä oloani.

Hyvvee yötä ja kaanniita unnie, oman kullan kuvvie!:)

Palattaan, kohan mie oon taas oma "järkevvä"  ittein!;)

Raskausmuisteloita ja ihmettelyä arjen lomassa

Mitä ihmeen mielitekoja mulle kehkeytyy koko ajan...? 

Tuntuu, etten kohta voi pidätellä itseäni, vaan "annan periksi"...Hmmm. se olisikin helppoa :/ 

Mutta huomaan koko ajan taistelevani omien ajausteni kanssa, omien mielitekojeni kanssa...tekisi mieli saada herkutella...syödä vaikka Fazerin sinistä suklaata, edes vähän;)

Joo, en tee testiä vieläkään...

Mä ootan viikonloppuun...sitten kai sitä saa onnellisena, mutta  pienellä jännityksellä parkkerata vessaan sitä testiä tekemään:)))))

Toivonmukaan se näyttääkin sitten jotain positiivista.

Kaikkien aikaan mielitekoja on ollut (rajustakin) pahoinvoinnista huolimatta.

Esikoisen aikaan himoitsin suklaan lisäksi tomaatteja ja appelsiinejä.

Muistan, kun ruokatauolla silloisessa työpaikassani ollessa lähdin lähikauppaan ja siellä oli appelsiinit tarjouksessa.

Ne kirjaimellisesti tuoksui niiiiiiiiiiin hyvälle, että niitä oli saatava.

Ajattelin, että ostan niitä pari...mutta ostinkin pussillisen!

Ja kaikkien työkavereiden silmien edessä huomaamatta muka popsin kaikki...Voitteko kuvitella...!:)))) Ilmeet oli kyllä heillä melkoiset...eikä kyllä sittemmin tarvinnut erikseen kertoa raskaudesta:)))))

Eka raskauden aikaan lihoin +35kg *nautin silti raskaudestani, kuten myös myöhemmät raskaudet ovat olleet suunnattoman ihanaa aikaa kaikkine vaivoineen!!!:)

Raskauspahoinvointia pahensivat kaikki mahdolliset hajusteet, tiskiaine, shampoot, hammastahna, kahvi.

Ensimmäinen poika syntyi käynnistettynä (tipalla) rv 40+

Painoa hänellä<3 oli 3940g ja pituutta 52,5cm:)

Kaikki kilot jäi plussaksi vaakaan mitä raskausaikana tuli:/

...Muistan, kun näin itseni sairaalan suihkutilojen seinäpeilistä...kyllä siinä nuorella tyttösellä itku tuli!:(

Maha oli tallella, mutta sellaisena taikina kasana sinivioletteineen raskausarpineen.

Toisen aikaan oksennin kolme eka kuukautta koko ajan ja syömisestä ei tullut päivän aikaan oikein mitään. Päivistä selvisin silloin hedelmillä ja leivällä. Illalla teki mieli  sitten jotain syödä ja se oli sitten suolakurkkuja, näkkileipää, kahvia, grilliruokaa...

Pari kertaa löysin itseni syömästä kylmää maksalaatikkoa keskellä yötä. 

Raskauspahoinvointia pahensi silloinkin kaikki hajusteet.

Hänen<3 mittansa  olivat 52cm ja 4430g:)  Hän syntyi rv 39+   käynnistettynä (tipalla)

Häntä odottaessani lihoin +13kg.

Kotiinlähtiessä sairaalasta painoa oli raskausajasta jäljellä n.4kg.

Ulkonäkö ei shokeerannut enää sairaalassa. Siihen näkyyn peilissä osasi jotenkin suhtautua lievemmin:))))

Kolmannen aikaan oli pahoinvointia ja raskausoireet, oli sikiö ja sydämenlyönnit, käytiin ultrassa, nautittiin raskaudesta...mutta jostain syystä sain sitten keskenmenon.  Vauvan alku ei vaan ykskaks enää vastannut viikkoja ja pikkuhiljaa kuoli kohtuun. Keskenmeno käynnistyi itseksieen rv 10-11, mikä oli hirmuinen shokki. Se pieni sikiö sydämen lyönteineen kerkesi jo mielikuvissa syntymään vauvaksi meidän perheeseemme.

Päätimme yrittää uudelleen heti kun on mahdollista, jottei kerkeisi liikaa ajatella asioita "mutkistavasti".

Fyysiset oireethan helpotti jo 2vkon-4vkon aikana. Henkiset oireet keskenmenosta jatkuivat hieman pidempään.
Meidän "enkelivauva":`(
Sanon vauva, koska sydän sykki ja mielikuvissamme hän tosiaan oli jo heti alkuunsa meidän vauva.

Lopulta rakkaus ja halu yhteiseen lapseen voitti pelot ja syntyi neljäs, eli tämä meidän kolmas pikkumiehemme, josta blogissani kerron. 

Hänellä on ikää nytten 1v 7kk:tta :)

Hänen aikana mielitekoja ei oikeastaan ollut, kuin tuoremehuun, jota sitten autuaan tietämättömänä heittelevien sokeiarvojen takia kittasin töissä, kun en ehtinyt aina kunnon ruokaa syömään tauoilla, vaan leipää ja kahvia, hedelmiä. Joskus joku valmisruoka oli mukana, mutta koskaan en kerennyt sitä kunnolla syödä, oli jo mentävä tekemään sitä ja tätä ja tuota:)))

Töistä tultua kotiin, laitoin lapsille ja miehelle ruoan, söin itsekin kunnolla ja nukahdin. 

Joo, aikalailla taisin nukkua jo yöunillekin silloin viidenaikoihin iltapäivällä.

Sittenpä hoksasin, että voiskohan ne olla ne sokeriarvot syynä...jokaisen aikana ne on olleet koholla, muttei näin älyttömästi ole ollut "haittaa" niistä.

Nyt oli ja sain heti asian varmistuttua (neuvola teki labralähetteen)passituksen äp:lle sekä sisätaudeille diabeteshoitajalle/lääkärille. 

...Tuli iltapiikkiä alkuun, mutta jo pian piikiteltiinkin ateria-insuliiniäkin joka aterialla ja välipalalla. 

Insuliinin määrä vain lisääntyi loppua kohden, mutta se ei johtunut syömisistäni, vaan raskaudesta yleensäkin.

Noudatin tosi tarkasti sitä 1600kcal listaa ja "piikkittelyohjeitä".

Eihän lapsikaan ollut syntyessään iso, vaan 50cm ja 3890g.

Hän syntyi myös käynnistettynä (tipalla) rv 38+  Toinen käynnistyskerta toden sanoi, kun lääkäri puhkaisi kalvot alussa.

Häntä odottaessani  lihoin +17kg.  

Se sokereiden tuoma nopea painon nousu eka raskauskuulla oli jo +10kg, mutta piikkien saannin jälkein paino ei enää noussut kohinalla, vaan hitaammin.

Kotiinlähtiessä painoa oli raskausajasta jäljellä n. 5kg.

Raskaudenjälkeinen näky peilissä veti hiljaiseksi, mietteliääksi.

Jotenkin sitä muutti ajatteluaan, ja ajatteli, että nää alkaa olla jo niitä elämisen kunniamerkkejä!:)))

Yltiöpositiivinen ajattelu sai vallan:)

No, se siitä tarinoinnista...

nyt taas maanpinnalle.

Mummo tuli siis meille ja on majoittunut meidän olohuoneeseen. 

Hän ei nyt sitten jostain syystä voinut/halunnut mennä sinne pikkuhuoneeseen nukkumaan.

Olisiko jalkavaivaa tai jotain taas.

Kovasti näkyypi särkylääkkeitä popsivan välillä. 

Minä olen sitten lääkepoliisina hänelle ollut ja paasannut ylilääkitsemisestä pitkät saarnat.

Mutta vanha ihminen on vanha ihminen, eikä tavoistaan kyllä helpolla luovu, ei ainakaan suuttumatta:/

Siispä luovutin...mutta seuraan tilannetta. Olen kertonut miehellekin tilanteen, jotta tietää...hänen mummonsahan siinon kuitenkin kyseessä.

Muttei auttanut miehenkään sanat...siispä hänkin nyt seurailee tilannetta.

Kaikenlaisia lääkkeitä jotkut määräävätkin, tai oikeastaan, miksi ihmeessä ne reseptit aina vaan uusitaan hänelle yhtä vahvoina???

Onko syy siinä, ettei lääkäreillä ole enää aikaa ja halua tavata potilaita "aina", saati perehtyä "yksilön"eli tänän ns. asiakkaan asioihin perinpohjin...?

En tiedä...mutta nytpä ainakin on mummo syynissä täällä! XD

Aamulla kävimme ruokkimassa sorsat ja sitten on kotoiltu muuten koko päivä.

Nyt meen iltahommiin ja taidan ruveta nukkumaan sitten...

Kurkku meinaa olla kipeä, jospa sieltei flunssaa pukkaisi "taas".

Pikkumies nukkuu tavoilleen uskollisena jo n. kolmatta tuntia yöuniaan. Isommat valmistautuvat "äänistä päätellen" myös nukkumaan ja isäntä torkkuupi sohvalla tv:n ääressä:)

Mutta hyvää yötä nyt! (...tuli älyttömän pitkä juttu nyt- sorry, toivon, että jaksoitte lukeakin sen...)

Palaillaan taasen ja moimoi!:)