Raskausmuisteloita ja ihmettelyä arjen lomassa

Mitä ihmeen mielitekoja mulle kehkeytyy koko ajan...? 

Tuntuu, etten kohta voi pidätellä itseäni, vaan "annan periksi"...Hmmm. se olisikin helppoa :/ 

Mutta huomaan koko ajan taistelevani omien ajausteni kanssa, omien mielitekojeni kanssa...tekisi mieli saada herkutella...syödä vaikka Fazerin sinistä suklaata, edes vähän;)

Joo, en tee testiä vieläkään...

Mä ootan viikonloppuun...sitten kai sitä saa onnellisena, mutta  pienellä jännityksellä parkkerata vessaan sitä testiä tekemään:)))))

Toivonmukaan se näyttääkin sitten jotain positiivista.

Kaikkien aikaan mielitekoja on ollut (rajustakin) pahoinvoinnista huolimatta.

Esikoisen aikaan himoitsin suklaan lisäksi tomaatteja ja appelsiinejä.

Muistan, kun ruokatauolla silloisessa työpaikassani ollessa lähdin lähikauppaan ja siellä oli appelsiinit tarjouksessa.

Ne kirjaimellisesti tuoksui niiiiiiiiiiin hyvälle, että niitä oli saatava.

Ajattelin, että ostan niitä pari...mutta ostinkin pussillisen!

Ja kaikkien työkavereiden silmien edessä huomaamatta muka popsin kaikki...Voitteko kuvitella...!:)))) Ilmeet oli kyllä heillä melkoiset...eikä kyllä sittemmin tarvinnut erikseen kertoa raskaudesta:)))))

Eka raskauden aikaan lihoin +35kg *nautin silti raskaudestani, kuten myös myöhemmät raskaudet ovat olleet suunnattoman ihanaa aikaa kaikkine vaivoineen!!!:)

Raskauspahoinvointia pahensivat kaikki mahdolliset hajusteet, tiskiaine, shampoot, hammastahna, kahvi.

Ensimmäinen poika syntyi käynnistettynä (tipalla) rv 40+

Painoa hänellä<3 oli 3940g ja pituutta 52,5cm:)

Kaikki kilot jäi plussaksi vaakaan mitä raskausaikana tuli:/

...Muistan, kun näin itseni sairaalan suihkutilojen seinäpeilistä...kyllä siinä nuorella tyttösellä itku tuli!:(

Maha oli tallella, mutta sellaisena taikina kasana sinivioletteineen raskausarpineen.

Toisen aikaan oksennin kolme eka kuukautta koko ajan ja syömisestä ei tullut päivän aikaan oikein mitään. Päivistä selvisin silloin hedelmillä ja leivällä. Illalla teki mieli  sitten jotain syödä ja se oli sitten suolakurkkuja, näkkileipää, kahvia, grilliruokaa...

Pari kertaa löysin itseni syömästä kylmää maksalaatikkoa keskellä yötä. 

Raskauspahoinvointia pahensi silloinkin kaikki hajusteet.

Hänen<3 mittansa  olivat 52cm ja 4430g:)  Hän syntyi rv 39+   käynnistettynä (tipalla)

Häntä odottaessani lihoin +13kg.

Kotiinlähtiessä sairaalasta painoa oli raskausajasta jäljellä n.4kg.

Ulkonäkö ei shokeerannut enää sairaalassa. Siihen näkyyn peilissä osasi jotenkin suhtautua lievemmin:))))

Kolmannen aikaan oli pahoinvointia ja raskausoireet, oli sikiö ja sydämenlyönnit, käytiin ultrassa, nautittiin raskaudesta...mutta jostain syystä sain sitten keskenmenon.  Vauvan alku ei vaan ykskaks enää vastannut viikkoja ja pikkuhiljaa kuoli kohtuun. Keskenmeno käynnistyi itseksieen rv 10-11, mikä oli hirmuinen shokki. Se pieni sikiö sydämen lyönteineen kerkesi jo mielikuvissa syntymään vauvaksi meidän perheeseemme.

Päätimme yrittää uudelleen heti kun on mahdollista, jottei kerkeisi liikaa ajatella asioita "mutkistavasti".

Fyysiset oireethan helpotti jo 2vkon-4vkon aikana. Henkiset oireet keskenmenosta jatkuivat hieman pidempään.
Meidän "enkelivauva":`(
Sanon vauva, koska sydän sykki ja mielikuvissamme hän tosiaan oli jo heti alkuunsa meidän vauva.

Lopulta rakkaus ja halu yhteiseen lapseen voitti pelot ja syntyi neljäs, eli tämä meidän kolmas pikkumiehemme, josta blogissani kerron. 

Hänellä on ikää nytten 1v 7kk:tta :)

Hänen aikana mielitekoja ei oikeastaan ollut, kuin tuoremehuun, jota sitten autuaan tietämättömänä heittelevien sokeiarvojen takia kittasin töissä, kun en ehtinyt aina kunnon ruokaa syömään tauoilla, vaan leipää ja kahvia, hedelmiä. Joskus joku valmisruoka oli mukana, mutta koskaan en kerennyt sitä kunnolla syödä, oli jo mentävä tekemään sitä ja tätä ja tuota:)))

Töistä tultua kotiin, laitoin lapsille ja miehelle ruoan, söin itsekin kunnolla ja nukahdin. 

Joo, aikalailla taisin nukkua jo yöunillekin silloin viidenaikoihin iltapäivällä.

Sittenpä hoksasin, että voiskohan ne olla ne sokeriarvot syynä...jokaisen aikana ne on olleet koholla, muttei näin älyttömästi ole ollut "haittaa" niistä.

Nyt oli ja sain heti asian varmistuttua (neuvola teki labralähetteen)passituksen äp:lle sekä sisätaudeille diabeteshoitajalle/lääkärille. 

...Tuli iltapiikkiä alkuun, mutta jo pian piikiteltiinkin ateria-insuliiniäkin joka aterialla ja välipalalla. 

Insuliinin määrä vain lisääntyi loppua kohden, mutta se ei johtunut syömisistäni, vaan raskaudesta yleensäkin.

Noudatin tosi tarkasti sitä 1600kcal listaa ja "piikkittelyohjeitä".

Eihän lapsikaan ollut syntyessään iso, vaan 50cm ja 3890g.

Hän syntyi myös käynnistettynä (tipalla) rv 38+  Toinen käynnistyskerta toden sanoi, kun lääkäri puhkaisi kalvot alussa.

Häntä odottaessani  lihoin +17kg.  

Se sokereiden tuoma nopea painon nousu eka raskauskuulla oli jo +10kg, mutta piikkien saannin jälkein paino ei enää noussut kohinalla, vaan hitaammin.

Kotiinlähtiessä painoa oli raskausajasta jäljellä n. 5kg.

Raskaudenjälkeinen näky peilissä veti hiljaiseksi, mietteliääksi.

Jotenkin sitä muutti ajatteluaan, ja ajatteli, että nää alkaa olla jo niitä elämisen kunniamerkkejä!:)))

Yltiöpositiivinen ajattelu sai vallan:)

No, se siitä tarinoinnista...

nyt taas maanpinnalle.

Mummo tuli siis meille ja on majoittunut meidän olohuoneeseen. 

Hän ei nyt sitten jostain syystä voinut/halunnut mennä sinne pikkuhuoneeseen nukkumaan.

Olisiko jalkavaivaa tai jotain taas.

Kovasti näkyypi särkylääkkeitä popsivan välillä. 

Minä olen sitten lääkepoliisina hänelle ollut ja paasannut ylilääkitsemisestä pitkät saarnat.

Mutta vanha ihminen on vanha ihminen, eikä tavoistaan kyllä helpolla luovu, ei ainakaan suuttumatta:/

Siispä luovutin...mutta seuraan tilannetta. Olen kertonut miehellekin tilanteen, jotta tietää...hänen mummonsahan siinon kuitenkin kyseessä.

Muttei auttanut miehenkään sanat...siispä hänkin nyt seurailee tilannetta.

Kaikenlaisia lääkkeitä jotkut määräävätkin, tai oikeastaan, miksi ihmeessä ne reseptit aina vaan uusitaan hänelle yhtä vahvoina???

Onko syy siinä, ettei lääkäreillä ole enää aikaa ja halua tavata potilaita "aina", saati perehtyä "yksilön"eli tänän ns. asiakkaan asioihin perinpohjin...?

En tiedä...mutta nytpä ainakin on mummo syynissä täällä! XD

Aamulla kävimme ruokkimassa sorsat ja sitten on kotoiltu muuten koko päivä.

Nyt meen iltahommiin ja taidan ruveta nukkumaan sitten...

Kurkku meinaa olla kipeä, jospa sieltei flunssaa pukkaisi "taas".

Pikkumies nukkuu tavoilleen uskollisena jo n. kolmatta tuntia yöuniaan. Isommat valmistautuvat "äänistä päätellen" myös nukkumaan ja isäntä torkkuupi sohvalla tv:n ääressä:)

Mutta hyvää yötä nyt! (...tuli älyttömän pitkä juttu nyt- sorry, toivon, että jaksoitte lukeakin sen...)

Palaillaan taasen ja moimoi!:)