Tuuli soittelee suruviestiä hiljaa

Ihmiselämä. 

Loppujen lopuksi niin lyhyt (vaikka olisikin ihmisiässä pitkä), 
mutta arvokas, ainutlaatuinen. 
Jokaisen jalanjälki täällä omanlainen. 
Ilot ja surut, kompastuskivet. 
Mäet kiivettävänä  ja laskut laskettavana.
Tasamaat tallottavana. 
Sairaudet sairastettavana, meillä jokaisella.

Miten kaikki voikaan kääntyä ihan hetkessä toisin?
Vain silmänräpäys...ja mikään ei ole niinkuin on totuttu, että on... 
Tulee sellainen olo, että onko tämä kaikki taas tottakaan...
*Nipistys... (Auts!) ...On totta, ikävä kyllä...  :(

Mikä on tämän kaiken täällä olemisen tarkoitus?
Synnytään, eletään: lisäännytään, vanhetaan ja kuollaan...
muistot jää elämään jälkeenjääville, sureville. 

Näitä mietteitä on tänään pyörinyt mielessä...
Isomummo, eli mieheni mummo, on nyt erityisesti mielessä.
Paluuta ei ole entiseen.

...joten jospa hänellä on vierellä enkeleitä, saattamassa
hänet tämän maallisen elämän loppuun asti...


Raskaiden mietteiden myötä, toivotan kuitenkin kaikille hyvää yötä.
Muistakaa kertoa rakkaimmillenne heidän vielä eläessään, miten rakkaita he ovat.